tiistai 15. lokakuuta 2013

Ruokaa ja rakkautta

Tästä se lähtee, uusi blogini, jonka aloittaminen on ollut haaveissani vuoden päivät. Näköjään työt ja prinsessat tiristävät mehut kuningattaresta niin tehokkaasti, että haaveissa vain oot mun... monta kertaa vuoden aikana sormia on kihelmöinyt ja näen jo tekstini valmiina, mutta huomaankin sitten herääväni sohvalta koomasta. Mumisen jotain "meennypesemäänhampaat" ja seuraavaksi huomaan, että kello taas soi uuteen aamuun ja blogini ei ole vieläkään kirjoittanut itse itseään.

Vuoden aikana olisin halunnut kirjoittaa uusista ruoka-ainetuttavuuksista, niinkuin vaikka fenkolista ja uusista makuyhdistelmistä, niinkuin vaikka fenkolista ja omenasta, prinsessojen ruokapöytäkeskusteluista, mielettömistä retkieväistä (hajotkaa makkaroittenne kanssa), herkkuleivonnaisista, synttärikakuista, uusista ravintoloista, ajatuksista ja rakkaudesta ruokaan, elämääni, pieneen perheeseeni. Menneitä hetkiä en enää tavoita, mutta nenä kohti uutta.

Armahdan itseni kirjoittamisen suhteen. Suattaapa olla että kirjoitan tänne koko ajan, sellaistakin mikä ei ketään kiinnosta, mutta suattaapa olla, että kirjoittamisessa on taukoja. Kuningatar tömähtää kanveesiin säännöllisesti, siitä pitävät prinsessat huolen. Herkkuhiiri osaa uhmailla koko pienen, kohta neljävuotiaan, pituutensa mitalla. Herkkä Prima Ballerina puolestaan miettii ja osaa ottaa asiat itseensä, vaatii silitystä ja huomiota, vaikka välillä onkin niin suuri eskarilainen. Kasvaminen ja kasvattaminen ei aina ole helppoa. Mutta sitä rakkauden ja halien määrää ei voi mitata, mitä tässä valtakunnassa tarjoillaan. S´il vous plait.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti