Hupsista. Minne on kadonnut lähes kaksi vuotta elämästäni? Aloitin näemmä blogin pitämisen hyvin reteästi, intoa uhkuen. Yh-elämä, työt ja yleinen kohellus näköjään on sen verran hektistä, että mitään järisyttävää kirjoitustahtia ei näköjään kannata edes yrittää. Mutta mitä sitten? Maailma varmasti pyörii hienosti ihan ilman näitä jorinoitakin.
Tässä parissa vuodessa on nyt tapahtunut seuraavaa; poikaystäväni on ostanut remontoitavan talon tästä ihan kulmilta. Talo on rakennettu vuonna 1927, mikä minua historiaa ja tarinoita rakastavaa suuresti ilahduttaa. Monesti olen istunut ja miettinyt millaisia ihmisiä talossa on ehtinyt asua, millaista elämä on ollut, ovatko he olleet onnellisia. Talo on kestänyt sodan, nähnyt rintamamiestalojen nousun ympärilleen ja nyt se kokee täydellisen remontin, jossa se saa nykyaikaisen talotekniikan, mutta säilyttää vanhan henkensä. Remonttia on pakerrettu jo yli vuosi, ja menee vielä ainakin toinen, että muuttamisesta voi edes alkaa haaveilemaan.
Talon myötä minulle on kehkeytynyt uusi harrastus; kasvihuoneviljely. Tottakai tontille piti heti pykätä kasvihuone jo viime kesänä, jotta viljelykset saadaan alulle heti tänä keväänä. Olemme kasvattaneet ja syöneet hurjat määrät salaatteja ja pinaattia. Yrttiviljelmät ovat monipuoliset. Meiltä löytyy persiljaa, tilliä, salviaa, sitruunabasilikaa, oreganoa, tavallista basilikaa, korianteria.... miten ihanaa on käydä nappaamassa joka päivä kasvihuoneelta tuoreet yrtit! Tavallinenkin ruoka jalostuu astetta hienommaksi kun siinä on tuoreita makuja mukana. Tytöt ovat osoittautuneetkin innokkaiksi maistelijoiksi myös yrttien suhteen. Lisäksi kasvihuoneelta löytyy kesäkurpitsaa, tomaattia, babyporkkanoita ja chiliä. Ja kyllä ne chilit kasvavatkin! Niitä vaan tulee ja tulee, joka päivä uusia! Ja sekös minua vasta ilahduttaakin! Eikä siinä vielä kaikki! Kasvihuoneen molemmin puolin olen rakentanut vanhoista tiilistä penkit, joissa toisessa viljelemme herneitä ja toisessa pottua. Tytöille tuo perunanviljelyprosessi on ollut kiinnostava. Idätys muovipussissa keittiössä aiheutti epäluuloja ja ällötystä, mutta nyt kun valtaisan kokoiset varret rehottavat penkissä ja alkavat jo olla kukalla, kyselevät he jo harva se päivä, milloin niitä omia perunoita päästään syömään.
Maalainen minussa on herännyt tontilla hääriessä ja jestas että puutarhahommat tekevät hyvälle mielelle!
